En tiedä mistä syystä järkytyin, eikä järkytys ollut mitenkään negatiivinen asia. Pieni järkytys ei johtunut siitä, että kyseinen ajatus ei olisi juolahtanut omaan mieleeni aiemmin, päinvastoin. Voin myöntää, että naimisiinmeno on vilahtanut minun ja Atlantin takaisen asukin keskusteluissa jo vuoden ajan, ihan käytännön syiden takia. Muuta syytä en silti ollut osannut ajatellakaan.
Olemme ystävieni kanssa ottaneet askeleita samoihin aikoihin. Hakeneet yhdessä lukioon, korkeakouluihin ja työpaikkoihin, alkaneet seurustella, eronneet, käsitelleet suruja ja iloja. En ollut tajunnut, että toisten elämät voivat olla sen pari askelta omaani edellä. Pari päivää sulattelin ajatusta, että vaikka ystäväni menevät naimisiin, se ei tarkoita että minun tarvitsisi murehtia asiasta vielä.
Eilen sain lisää totuttelemisen aihetta, kun kuulin yhden ystäväni olevan raskaana. Olin kuvitellut, että asiaa ei tarvitsisi miettiä kuin vasta ehkä vuoden päästä - kukaan kun ei tosiaan ole naimisissakaan, tai muuten antanut viitteitä aiheen ajankohtaisuudesta. Nyt pitää vaan yrittää totutella uuteen ajatukseen siitä, että elämä ystäväpiirissä tulee pikkuhiljaa muuttumaan. Kohta varmaan keskustelemme lapsenlapsista. Apua. Milloin meistä tuli aikuisia?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti