Finlandia

Olen se outo lapsi, jonka suosikkikanava kymmenenvuotiaana oli Classic FM. Aamuisin ajastin stereot soittamaan Best of Ballet -levyä. Tykkäsin kuunnella radiomafian aamujuontajia, mutta ikäväkseni he eivät olleet äänessä tarpeeksi, vaan välillä piti kuunnella niitä kappaleitakin. Musiikin ja laulun yhdistelmässä oli jotain liikaa korvilleni. 

Vuosien varrella opin pitämään musiikista myös laululla höystettynä, ja nykyään harvemmin edes kuuntelen klassista musiikkia. Yksi asia ei kuitenkaan muutu: Sibeliuksen sävelmät ovat mielestäni kauneinta musiikkia ikinä. Niinä hetkinä kun maailmassa ei ole mitään järkeä, makaan lattialla ja kuuntelen läpi Sibeliuksen tuotantoa. Niin jokainen vaikea hetki tuntuu helpommalta. 

Pelkotiloja

Ensimmäistä kertaa ikinä päädyin ottamaan taksin julkisen liikenteen sijaan, koska en uskaltanut mennä reittioppaan ehdottamaa reittiä. Reitin lopussa minun olisi pitänyt kävellä yksin seitsemän minuuttia bussipysäkiltä kohteeseen seudulla, jota en ennestään tuntenut. Alue vaikutti kartalta katsottuna vähän epämääräiseltä, ja yhdistettynä tuttujeni varoitukseen bussimatkojen turvattomuudesta, päätin tarttua puhelimeen ja tilata uberin. Keskellä kirkasta päivää olisin uskaltautunut bussiin, mutta tällä kertaa pimeys voitti, ja käperryin takapenkille taksin vietäväksi. Näinä päivinä ikävöin kaikkea tuttua ja turvallista.

Sitten kun

Aika ja raha eivät sovi samaan yhtälöön. Pahinta on, jos kumpaakaan ei ole. Yleensä löydän kuitenkin itseni tilanteesta, jossa vain toista on riittämiin. Viimeiset kaksi kuukautta olen tuhlannut aikaa, vaikka sen olisi voinut käyttää paremmin hyödyksi. Ensimmäiset kuusi viikkoa minulle oli tärkeää vain olla ja lomailla, sillä edellinen kuukauden mittainen vapaa ajoittui kymmenen vuoden taakse. Nyt pitkittynyt joutilaan elämä on muuttunut malttamattomuudeksi. Tarkistan sähköpostin monta kertaa päivässä ihan vain siinä toivossa, että työ- ja matkustuslupa olisi saapunut äkkiarvaamatta. Niin moni asia on sitten kun -listalla. Sitten kun saan lupalappuset, niin:

1. Pistän sähköpostia töihin ja toivon, että minut otetaan nopeasti takaisin hommiin
2.  Ostan lentoliput (jouluksi) Suomeen
3. Yritän nähdä kaikki tärkeät ihmiset Suomessa
4. Siivoan ja tyhjennän varaston (Suomessa)
5. Selvitän, onko mahdollista päästä pikavisiitille Suomeen tammikuun lopulla
6. Ostan uudet talvikengät

Ehkä lista ei olekaan niin paha, malttamattomuuteni vain.

Hääsuma

Rakas ystäväni menee naimisiin kaksi viikkoa ennen meidän Suomessa järjestettävää hääjuhlaa. Häiden sijoittaminen lähekkäin vähän arvelutti, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. Amerikkalainen kesäloma ei yleensä ole kahtaa viikkoa pidempi, joten ainoa mahdollisuus sekä osallistua ystäväni häihin Suomessa että viettää meidän häitä, on niputtaa nämä kaksi tapahtumaa kahden viikon sisään. Ystävä ei onneksi nähnyt tilanteessa mitään ongelmaa. Yhteisiä vieraita häissämme on vain muutama, joten mittavaa hää-ähkyä ei toivottavasti tule kenellekään vieraista. Toivotaan vain, että ensimmäinen hääpari ehtii kotiutua häämatkaltaan ennen meidän häitä.

Suurempi yllätys olikin, kun miehen hyvä lapsuudenystävä kieltäytyi edes harkitsemasta häihimme osallistumista. Syynä ei ollut matka eikä raha (mikä olisi jo ihan ymmärrettävää), vaan herran omat häät, jotka ovat kuukausi meidän juhlien jälkeen. Kuulemma ei millään ehdi hääkiireiltään matkustamaan niin lähellä omia juhliaan. Mieheni on todella harmissaan tilanteesta, sillä juuri tämän lapsuudenystävän hän olisi halunnut pyytää bestmanikseen. Minuakin harmittaa miehen puolesta, sillä en todellakaan ymmärrä, mitä ihmeen hääkiireitä kyseisellä kaverilla (tai ylipäätänsä kellään) on kuukausi ennen häitä. Tekemistä varmasti riittää, mutta tuskin homma on yhdestä viikonlopusta kiinni. Saapa nähdä mitä kiireitä me keksimme itsellemme kuukausi häiden jälkeen. Voi olla että meidän on pakko väsätä kiitoskortteja juuri miehen lapsuudenkaverin hääjuhlien aikaan. 

Neljän kuukauden ystävyys - ja sen loppu

Yksi vaikeimpia asioita valtameren taakse muuttaessa on ehdottomasti ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Pinnallisia kontakteja on helppo luoda, mutta kenet hälyttäisi teekupposen ääreen kun on paha mieli? En vieläkään tiedä.

Loputtomilta tuntuneiden kuukausien jälkeen sain ensimmäiset uudet kaverini paikallisten suomalaisten joukosta. En muistanut, miten hauskaa on kun joku pyytää ulos kahville. Töissä oli kuitenkin yksinäistä, vaikka toimisto oli nuoria väärällään. Maaliskuussa sain viereeni ikäiseni arkkitehdin, jonka kanssa meillä synkkasi alusta alkaen erittäin hyvin. Juttua riitti, kävimme lounaalla ja pian teimme asioita yhdessä töiden jälkeen ja viikonloppuisinkin. Kevään mittaan tutustuin myös muihin työkavereihini paremmin, ja pian meitä olikin jo lähemmäs kymmenen hengen porukka viettämässä lounastunteja ja pitkiä iltoja yhdessä.

En vieläkään tiedä mitä tapahtui kesän lopulla, mutta ystävyys vierustoverini muuttui. Työkaveri ei enää lähtenyt lounaalle, koskaan ei ollut aikaa viikonloppuisin, ja minä väsyin yrittämään. Sillä tiellä ollaan edelleen. Muiden työkavereiden kanssa olen käynyt edelleen lounaalla töiden loppumisesta huolimatta, mutta tällä yhdellä ei koskaan ole aikaa. Monta kertaa olen kysynyt mistä kiikastaa, mutta kuulemma ei mistään. Olo on pettynyt, sillä luulin saaneeni ensimmäisen sydänystäväni tältä mantereelta. Luotin häneen, vaikka hän eräänä päivinä kertoikin minulle "olevansa tosi outo". Ehkä otan seuraavalla kerralla nuo sanat todesta.

Talviaika

Pimeä vuodenaika alkoi täällä viikkoa myöhemmin kuin Euroopassa. Jo kuukausi sitten kaupat täyttyivät kurpitsoista ja kirkkaan oransseista kukista, joita en koskaan ostaisi itselleni. Oransseja kukkia siis, kurpitsat jotenkin kuuluvat asiaan.

Yhdysvalloissa syksy sujuu mukavasti erilaisiin juhliin valmistuen. Halloween, kiitospäivä ja joulu ovat kätevästi kuukauden välein. Amerikkalaiseen tyyliin kaikki menee enemmänkin liioitellen kuin vaatimattomasti hyssytellen. 

Halloween oli viime viikonloppuna. En oikein osaa innostua siitä asiaan kuuluvalla antaumuksella, vaikka täytyy ihailla miten aikuisetkin jaksavat panostaa asuihinsa. Suomalaisesta näkökulmasta halloween muistuttaa vappuriehan ja palmusunnuntain serkkua, joka tykkää naamiaisista. Halloweenasun ei tarvitse olla pelottava, vaan  tekoverellä läträämisen sijaan voi pukeutua myös prinsessaksi tai nallekarhuksi. 

Marraskuun lopulla, kuukausi ennen joulua koko maa hiljenee kiitospäivän viettoon. Työkeskeisessä kulttuurissa kiitospäivä on ainoa pyhä, jolloin käytännössä kaikki saavat pitkän, neljän päivän vapaan. Kiitospäivä on aina torstai, ja perjantai annetaan lähes poikkeuksetta vapaaksi. Vapaapäivä näkyy lentojen hinnoissa, jotka tuplaantuvat normaaliin verrattuna, kun kaikki matkustavat perheensä luokse. Kiitospäivää valmistellaan usein samalla, jollei suuremmalla hartaudella kuin joulua. Ruokaa on liiaksi, ja kokonaisen kalkkunan valmistaminen ja syöminen käy urheilusta. Pitkää viikonloppua ei kuitenkaan tuhlata vain kotona lepäillen, vaan monet heräävät varhain perjantaina "black friday" -tarjousten perässä. 

Amerikkalainen joulu on vielä kokematta. Kun niin moni asia on uutta ja erilaista, kaipaan perinteitä Suomesta. Lahjojen avaaminen aattoiltana pitkän odotuksen jälkeen on ajatuksena jotenkin paljon tunnelmallisempi kuin joulupäivänä liian varhain heräävät lapset, jotka repivät lahjojaan auki ennen kuin vanhemmat ovat edes heränneet. Tuntikausien syyhyttävä odotus lepattavan kynttilän valossa ja takkatulen lämmössä, siihen tiivistyy minun joulutunnelmani.

Syksyn pikkukurpitsat ja värikkäät intiaanimaissit