Vuosi vaihtui lennossa

Kymmenen aivan liian nopeaa päivää Suomessa. Niin monta nieltyä kyyneltä, monta vuodatettuakin. En ole varma voiko ikävään tottua, mutta välillä sen voi unohtaa. Kävin läpi menneitä muistoja, papereita ja tavaroita, joista suurin osa piti laittaa pois. Opin, että luopumista voi ainakin harjoitella. Kymmenistä pahvilaatikoista kaksi autollista lähti kierrätyskeskukseen, kuusi veljelle ja kavereille. Viisi laatikkoa odottaa minua ja kesäistä kyläilyäni äitini vintillä. Kolme laukullista raahasin mukanani. Kauan kaipaamani astiat koristavat vihdoinkin myös tätä uusinta kotiani. 

Tärkeimpiä en kuitenkaan voinut pakata mukaani. Jos joskus kuvittelin, etteivät perheemme välit ole kovin läheiset, olin aivan väärässä. Hyvinkin usein me tapasimme kokoontua saman pöydän ääreen. Muutamassa päivässä ei vain millään ehdi tarpeeksi, kun tuntuu että niin monta kertaa on jäänyt viime vuodelta väliin. Jälkikäteen voin vain onnellisena miettiä, kuinka onnekas sitä voikaan ihminen olla, että edes jossain päin maailmaa on niin monta tärkeää ja rakasta henkilöä, jotka pitkänkin ajan jälkeen jaksavat järjestää aikaa ja höpistä, edes kahvikupillisen verran. Mieleen on tankattuna aimo annos ihanien ihmisten seuraa, niillä jaksaa taas kesään asti. 

Välillä hämärtyy se raja - mitkä olivatkaan ne asiat jotka valitsin.