Vanhaa blogia selatessa ihailin omaa avoimuuttani, sitä tiettyä paljautta jonka vuosien jälkeen huutaa naiiviutta. Monet asiat tuntuivat ilmeisen vaikeilta, enkä jälkikäteen ymmärrä miksi. Samalla niin monet ajatukset kolahtavat edelleen:
Harmittaa, että olen ollut niin kiireinen. Tuntuu, ettei ole enää ketään kelle soittaa, kun haluaisi unohtaa kaiken koulusta. Ei oikein tiedä, miksi edes soittaisin, kun ei minulla ole mitään kerrottavaa. Ja tuntuu liian tyhmältä soittaa muuten vain.Toivoisin, että osaisin ja jaksaisin kirjoittaa edelleen, vaikka kirjoittamisen aiheet tuntuu aina niin merkityksettömiltä.
New York on kallis, ja täällä on liikaa ihmisiä.
Olen pettynyt ihmisiin jotka esittävät muuta kuin ovat.
Sää on lokakuussakin kesäinen.
Pitäisikö suorittaa paikallinen arkkitehtilisenssi?
Mies reissaa paljon, mutta nautin hiljaisista viikonlopuista kun ei tarvitse tehdä mitään.
Mulla on töissä uusi projekti ja uusi tiimi (ja uusi istumapaikka). Töissä on ollut hauskaa pitkästä aikaa.
Suomesta on suunnaton ikävä ihmisiä, mutta en silti tiedä miten sinne kotiutuisi uudelleen.
Olisi ihana jos aamun metrossa ei aina tarvitsisi olla kuin sardiinit purkissa.
Tälle viikolle on mahtunut töiden ja vatsapöpön lisäksi työkavereiden syntymäpäiväjuhlintaa, showroom-visiitti ja höpöttelyä perheen kanssa. Tänä iltana luvassa suomalaisten kuukausittainen meet-up.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti