New Yorkissa yksi tavallisimmista arkipäiväisistä haasteista on metrolla liikkuminen. Aina välillä metro vaan jättää saapumatta kuin vantaalainen bussi. Monenkymmenen minuutin odottelun jälkeen laiturialue on ääriään myöten täynnä enemmän tai vähemmän hikisiä kohtalontovereita. Junan saapuessa metrojuna muistuttaa lähinnä karjankuljetusvaunua. Seuraava metro saattaa tulla heti perään, tai saattaa jättää tulematta. Jos jaksaa odottaa muutaman karjalastin lipuvan ohitse, saattaa jo kolmas tai neljäs juna olla normaalia väljempi. Hyvänä nyrkkisääntönä on varata tunnin matkaan puoli tuntia ylimääräistä, jos ajoissa oleminen on ehdottoman tärkeää. Metro on kuitenkin yleisesti hyväksyttävä tekosyy olla myöhässä, ainakin satunnaisesti.
Toinen arkisista kurjuuksista on ruokaostokset. Monet täkäläisistä ruokakaupoista ovat ilmeisen läheistä sukua Hulluille päiville, ainakin ihmismäärästä ja heiluvista kyynärpäistä päätellen. Pahin on kuitenkin kotimatka täpötäyden paperikassin kanssa. Eilen se sitten tapahtui, tuo pahoin pelkäämäni hetki - paperisen kauppakassin kahvat repesivät kesken kotimatkan. Tämän arkipäiväisen katastrofin syy selvisi nopeasti: kassatäti oli pakannut kaksi kahden litran maitoa samaan kassiin. Yksikahvaista kassia ehkä vielä jotenkuten kantaisi kaksin käsin, mutta toinen käsi oli jo varattuna toiselle kantamukselle. Onni onnettomuudessa oli vanha kunnon Marimekon kangaskassi, joka löytyi laukun pohjalta. Ilman sitä olisivat ruoat jääneet tienlaitaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti